Suomen änkyttäjien yhdistyksen keskustelufoorumi

Tänään on 29.7.2016 01:07

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 31 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Armeijakokemuksia
ViestiLähetetty: 14.2.2005 00:02 
Poissa

Liittynyt: 4.2.2005 21:02
Viestit: 11
Paikkakunta: Oulu
En ole (ainakaan vielä) käynyt armeijaa. Kutsunnat oli joku vuosi sitten, mutta lykkäsin sen maksimiajan verran. Pääsyynä oli opiskelut. Tietääkseni voi kuitenkin saada C:n paperit änkytyksen nojalla, eli vapautettu rauhan aikana palveluksesta. Sekin varmaan riippuu änkytyksen voimakkuudesta.

Eli olisin kiinnostunut toisten armeijan käyneiden änkyttäjien kokemuksista palvelusajasta. Kannattaako sinne mennä ja kuinka sielä pärjää puhevian kanssa?


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: aihe
ViestiLähetetty: 15.2.2005 17:02 
Poissa

Liittynyt: 12.2.2005 22:02
Viestit: 16
:shock: Minut on vapautettu armeijan suorittamisesta v. 1995 vaikean änkytyksen takia. Sain C:n paperit. Kutsuntalääkäri sanoi vain, että ne muut voivat ruveta kiusaamaan sinua. Eli minulla ei ole kokemuksia armeijan käymisestä, mutta ilmoittelen yhdelle Pietarsaaressa asuvalle änkyttäjälle hän muistaakseni on käynyt armeijan.

Lisäksi kysyisin sinulta miten suhtaudun työpaikallani ilmenevään työpaikkakiusaamiseen. Edelliset viestini muualla osioissa tässä keskustelufoorumista, josta näet missä olen töissä ymv.

Kiusaaminen on lähinnä änkytykseni matkimista pääasiassa, mutta se tuntuu minusta äärimmäisen pahalta. Se alkaa häiritä minun työsuorituksia. On tullut tapauksia, jossa minun työvälineitä on piiloteltu niin että työsuoritukseni estyy. Pitäisikö minun ottaa yhteys työnantajaan joka järjestäisi jonkun tiedotustilaisuuden änkytyksestä yleisesti. Vai onko se huono idea? Toivon yhteydenottoa, jos en sulta niin ainakin muilta foorumin käyttäjiltä.

ystävällisesti Juha

_________________
Juha Olavi Hellstén
Kymenlaakson alaosaston pj.
SÄY:n jäsen vuodesta 1993


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 15.2.2005 22:02 
Poissa

Liittynyt: 16.1.2005 13:01
Viestit: 9
Kiusaamiseen pitää puuttua!
Työnantajan velvollisuus on vastava työpaikan viihtyvyydestä ja työrauhasta.

En tiedä millainen hierakkia teillä siellä töissä on, mutta olisiko joku henkilöstöpäällikkö oikea henkilö kuuntelemaan sinun huolesi ja puuttumaan asioihin.

Uskon, että kiusaamisen esille ottaminen voi olla vaikeaa, mutta se on pitkässä juoksussa kaikille paras teko. Ajattele itseäsi ja niitä muita änkyttäjiä, jotka kohtaavat nämä kiusaajat.

Rohkeutta, Juha!!

Ella


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16.2.2005 00:02 
Poissa

Liittynyt: 4.2.2005 21:02
Viestit: 11
Paikkakunta: Oulu
Minulla ei ole vielä kovin paljoa kokemusta työelämästä. Kunnon kesätöissä olen ollut muutamana kesänä rakennuksella ja viime kesänä Vaasan keskussairaalan onkologisella osastolla. Tässä niistä vähän kokemuksia...

Rakennuksella työ oli hyvin fyysistä. Toimin jokapaikanhöylänä. Änkytys kyllä herätti huomiota, mutta en muista kenenkään nauraneen päin naamaa. Sellaisia pieniä peiteltyjä hymyjä senkin edestä.
Puoli vuotta sitten näin erään putkimiehen Vaasan yöelämässä, joka oli samalla rakennuksella töissä. Hän ei aivan selvinpäin ollut ja tunnusti, että sai monet naurut kustannuksellani työkaverinsa kanssa minun poissaollessa. No tuo ei minua haittaa. Kuitenkin jonkunlainen molemminpuolinen kunnioitus säilyi.

Onkologisessa vuodeosastolla tein suurinpiirtein perus/lähihoitajan töitä. Se sujui puheen kannalta melko hyvin. Tosin ainahan ihmiset ovat yllättyneitä kuullessaan änkyttäjän puhuvan. Eräs mummelikin huvittavasti luuli minua ruotsalaiseksi puheen "pehmennyksen" takia ja vaati sen vuoksi toista hoitajaa. Jälkeenpäin hän pyysi anteeksi, 'kun ei tiennyt että olen tällainen vammainen'. No ei hän ainut ole joka minua on puheeni ja sen pehmentelyjen takia luullut ruotsalaiseksi...
Työkaverit, jotka olivat pääasiassa naisia, suhtautuivat puheeseeni todella hyvin.
Puhelimeen vastasin muutaman kerran ollessani yksin osaston kansliassa, ja siinä suurimmat ongelmat tulivatkin. Vastapuhuja turhautuu, kun ei näe että yritän puhua ja keskustelusta tulee jollakin tavalla jännittynyt. Hänhän ei tiedä onko sielä toisessa päässä joku täysijärkinen vai ei. Sen takia välttelin puhelinta. Tästä kyllä tulisi päästä eroon, jos joskus haluan lääkärinä toimia.
Potilaatkin suhtautuivat yllättävän hyvin. Tosin ei heillä paljon vaihtoehtoja ollut, sairaana kun olivat.

Mutta nyt tähän kiusaamiseen...

Minäkin yhdyn Ellan mielipiteeseen. Tuollainen kiusaaminen ei kuulu töihin. Ehkä olisi tosiaan hyvä jollekin työpaikkavastaavalle ilmoittaa asiasta, joka puuttuisi asiaan. Erityisesti tuo työvälineiden piilottelu kuulostaa vakavalta. Tuo tiedotus oli mielestäni hyvä idea. Ihmiset pelkäävät kaikkea outoa, ja kiusaus voi lisääntyä tiedonpuutteen takia. Ehkä joku infolappu olisi hyvä...

Työpaikkakiusaaminen on vakava asia, ja sitä tapahtuu myös muille kuin änkyttäjille. Tuollaisen löysin netistä, kun googlella hain. Sielä oli pitkä lista, mitä voi tehdä http://www.kiusattujentuki.fi/tyopaikka.html


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: yksi kokemus vain
ViestiLähetetty: 16.2.2005 10:02 
Poissa

Liittynyt: 6.2.2005 16:02
Viestit: 24
Muistan kuin eilisen päivän, kun täytin armeijasta tullutta kyselykaavaketta. Se oli kauhistuttava tunne, koska tätä hetkeä olin pelännyt jo 15-vuotiaasta lähtien.
Minulle tämä kaavake oli ns. viimeinen taisto nuoruuden pakollisissa toimissa. Tarkoitan, että on pakko istua 9 vuotta koulussa ja yhtä pakko hakea jotain opiskelupaikkaa. Eli 11 vuotta minun piti kestää änkyttäjänä tilanteissa, jossa puhumisella on suuri merkitys. Ja armeija tämän päälle.
Täytin kyselyn niin, että kirjasin kaikki mahdolliset sairaudet sekä allergiat vielä änkytyksen lisäksi, jotta saisin vapautuksen.
Sitten tuli kutsunnat ja istahdin toimihenkilöitten eteen. Juttelimme tovin puheviastani. Seurasin kuinka yksi näistä miehistä alkoi kirjoittamaan… palveluspaikkaa. Paperiin merkittiin B-mies, joten kutsu armeijaan tuli.
Pääsin kuitenkin B-miehenä huoltokomppaniaan. Tämä oli elämäni ehkä opettavaisin paikka, koska siellä jokaisella miehellä oli jokin vika tai vaiva.

Minulla oli hyvin mukavaa armeijassa. Sitä kuvastaa varmasti se, että en ollut kuin kaksi kertaa 8 kuukauden aikana iltavapaalla, vaikka koti oli 15 km päässä. Näistäkin yhden kerran lähdin kaverin matkaseuraksi, kun hän kävi kotona 100 km päässä.

Kävimme jokainen komppanian päällikön juttusilla heti aluksi. Keskustelin hänen kanssa siitä, miten selviytyisin varusmiespalveluksesta änkyttäjänä. Tämä oli hyvä asia, koska sain joitain vapautuksia. Mutta niin saivat toisetkin jostain toisesta asiasta...

Me B-miehet teimme siis töitä alokasajan jälkeen. Saimme itse ehdottaa paikkaa jonne menisimme. Minä en ehdottanut mitään. Kerroin avoimesti, että he saavat etsiä paikan jossa pärjään. Ja yllätys yllätys, sain paikan muonavarastolta. Siellä minun piti vastata puhelimeen, ottaa vastaan ruokaa jne. Hoidinpa jopa varastonhoitajan kesälomankin. Olihan minulla siinä kaveri apuna, mutta hänestä ei ollut oikein apua - ainoastaan juttukaverina.

Paras hetki oli kuitenkin ns. loppusota Mikkelissä. Huoltokomppaniasta oli noin 50 miestä mukana ryhmänjohtajat mukaan lukien. Harjoituksen lopussa upseeri piti loppupuheen ja kertoi, että vain yksi mies saa tästä komppaniasta ylimääräisen kuntoutumisloman. Minä.

Se oli liikuttava lopetus armeijalle jota olin niin pelännyt.

Minulla kävi ehkä onni, kun henkilökunta eivät katsoneet änkytystäni niin pahana kuin minä itse. Se palautti uskon ihmisiin.
Eli pelottava upseeri olikin paljon asiallisempi kuin peruskoulun opettaja. Jopa aseen tarkistuksen ilmoituksen yhteydessä yksi upseeri sanoi minulle: ”Sano kaikessa rauhassa, ei tässä mikään kiire ole.”

Tässä valossa suosittelen armeijaa ilman pelkoja.


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16.2.2005 23:02 
Poissa

Liittynyt: 15.2.2005 00:02
Viestit: 14
Paikkakunta: Valkeakoski
Olen ollut kanssa armeijassa pari vuotta sitten. Änkytys vaikutti ainakin siihen, että tyydyin 6 kk tykkimiehen arvoon mielihyvin. Sanoin osastopäällikön haastattelussa, etten halua aliupseerikouluun änkytysvian takia. Luutnantti vastasi, että on heillä ennenkin änkyttäviä alikersantteja ollut. Siihen vastasin, että se on liian tuskasta yrittää komentaa vaikkapa 50 hengen muotoa ja änkyttää. Hän kirjoitti minulle "ei" aliupseerikouluun, "ei edes määrättäessä". Näin en pääsin olemaan ainakin komentamatta muita.

Mutta kyllähän joitain "oudosti" puhuvia johtajia siellä näki. Yhdellä alikersantilla veikkasin olevan sokellusta tai änkytystä, koska se puhui niin epäselvästi ja "hajamielisesti". Mutta kyllähän se toimistaan selvisi, kukaan ei vaan pitänyt sitä kovin hyvänä johtajana. Toinen oli kokelas, jolla oli ärrävika, josta sitä morkattiinkin, että "ota se peruna pois suusta", mutta hän kyllä muuten puhui aika hyvin.

Itselle kaikki ilmoitukset oli hermostuttavia paikkoja. Muistan, että alokaskauden aikana änkytin joka kerta pinkka- ja punkkatarkastuksissa. Muille kuin armeijan käyneille tiedoksi: kysymys on oman petin päiväpeitteen taittelemisesta pinkkaan tai sen sijaamisesta punkan päälle, jonka päätteeksi ( kun on 1 minuutissa se tehty täydellisesti niin, etteivät ruutukuviot mene 2 ruutua enempää vinoon :)) tehdään ilmoitus asennossa seisten petin päädyssä "Herra alikersantti, alokas Tuomisen pinkka!". Normaalisti tuvan muut asukit, noin 10, kuuntelevat asennossa kun alikersantti käy vuorotellen jokaisen henkilön edessä kuulemassa ilmoituksen. Joskus se käytiin käytävällä 50 hengen muodossa, jolloin paine oli tietysti kovempi.

Ilmoitusten lisäksi armeija on 6 kk miehelle lähinnä tuvassa oleskelua noin 10 muun nuoren miehen kanssa. Eli jos luulee kykenevänsä olemaan jätkäporukassa änkyttäjänä, niin eiköhän armeija onnistu. Tietysti, kun paljon nuoria miehiä on kerääntynyt samaan paikkaan pitkäksi aikaa, ei yksityisyyttä paljonkaan ole ja touhu alkaa loppua kohti olemaan aika lapsellista. Aina löytyy joitain esittäjiä, jotka solvaavat heikompiaan. Itselleni ei ollut onneksi haittaa moisista.

Armeijan alokasaika meni minulta ihan penkin alle. Olin todella masentunut. Mutta puolessa välissä päätin yrittää enemmän loppuaikana, koska 3 kk:kin on melko pitkä aika, joten yritin olla sosiaalisempi ja olla välittämättä änkytyksestäni. Se onnistui osittain ja armeijasta jäi lopuksi tarpeeksi hyvät muistot.

En uskalla suositella armeijaa kenellekään, koska riippuu ihmisestä miten siellä käy. Mutta kannattaa ainakin varautua ennen sinne lähtöä niin todennäköisesti käy paremmin.


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: moikka
ViestiLähetetty: 17.2.2005 17:02 
Poissa

Liittynyt: 12.2.2005 22:02
Viestit: 16
:shock: :? Kiitos kannustavista viesteistä! Oli todella rankka työpäivä lähinnä henkisesti! Vein tänään Minä änkytän -esitteen lähinnä työkavereilleni, mutta en vielä ole ottanut asiaa puheeksi työnjohtajalle. Aamuvuoro, jossa itse olen tällä viikolla otti asian kohtuullisesti. Pitivät muihin päiviin poiketen eräänlaisen palaverin, ilman minua! Iltavuorossa muutamat naureskelivat (onhan huomenna tilipäivä) periaatteella! Yhden suusta kuulin, että olen tyhmä! Pidin korrektisti mölyt mahassa, vaikka kaikkea tuli mieleeni - mitä voisin sanoa! - Kiitos tuosta Kiusattujen Tuki R.Y:n sivusta täytyy käydä katsomassa, jos sieltä löytyy apu!

_________________
Juha Olavi Hellstén
Kymenlaakson alaosaston pj.
SÄY:n jäsen vuodesta 1993


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20.2.2005 22:02 
Minäkin sain vapautuksen armeijasta änkytyksen vuoksi. Eli sitä kannattaa yrittää, jos ei muuten ole hinkua asepalvelukseen. Keskustelin asiasta kutsunnoissa lääkärin kanssa, hän kirjoitti suosituksen C-mieheksi, minkä kutsuntalautakunta hyväksyi.


Ylös
  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 21.2.2005 23:02 
Poissa

Liittynyt: 20.2.2005 17:02
Viestit: 31
Kommentoisin tähän ylempänä olleeseen Antin kirjoitukseen:
"Puhelimeen vastasin muutaman kerran ollessani yksin osaston kansliassa, ja siinä suurimmat ongelmat tulivatkin. Vastapuhuja turhautuu, kun ei näe että yritän puhua ja keskustelusta tulee jollakin tavalla jännittynyt. Hänhän ei tiedä onko sielä toisessa päässä joku täysijärkinen vai ei."

Tähän ajatukseen puhelimessa puhumisen vaikeus varmasti minullakin liittyy, vaikken ole aiemmin sitä tiedostanutkaan. Minulle on tullut taktiikka puhua puhelimessa "niin tuo juu yms." että vastapuoli tietää, että langoilla ollaan, vaikka en heti pääse asiaan.


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: kiusaaja
ViestiLähetetty: 23.2.2005 19:02 
Poissa

Liittynyt: 6.2.2005 16:02
Viestit: 24
Keskustelin taannoin työterveydenhoitajan kanssa puheviastani. Hän piti sitä minun persoonallisena tapana puhua.
- Eli saat vapaasti olla oma itsesi. Tämä on varmasti yksi elementti joka vaivaa alituisesti kiusaajan mieltä.
Missä tahansa liikunkin, niin yritän katsoa kiusaajaa silmiin ja löytää syyn tälle täysin järjettömälle toimelle. Tiedän, että itse kiusaajalla ei ole hyvä olla. Hänen maailmansa on täynnä synkkyyttä. Häneltä puuttuu kaiketi hyvin olennainen osa ihmisyydestä: omatunto.

Kerron kaksi tarinaa kiusaajasta. Ensin mennään armeijaan.

Varusmiespalveluksen ensimmäisenä päivänä koin kauhun hetket, kun kohtasin kasarmilla kaksi yläasteella toiminutta pääkiusaajaa. Olin unohtanut jo kaiken kahden vuoden työelämän aikana, mutta silloin näin jälleen kaiken edessäni kuin eilisen päivän. Vihasin heitä mielessäni.
Ei kulunut aikaakaan kun nämä kaksi kiusaajaa joutuivat jättämään armeijan kesken. Muistan katsoneeni ikkunasta tarkasti tämän yhden kiusaajan jokaista askelta varusvarastoa kohti. Hänen askel ei ollut laisinkaan ylväs. Päinvastoin. Hän oli kuin siipirikkoinen lintu.

Lasten änkytysterapiakurssilla puolestaan yllätyin suuresti, kun kaksi kaupunkilaispoikaa alkoivat ottamaan valtaa itselleen. He jopa pilkkasivat toisten änkytystä - itse samalla änkyttäen. Tätä todellakin ihmettelin: Miksi tällaisessa paikassakin on kiusaajia.
Kiusaajat etenivät järjestelmällisesti. Ensin he valitsivat kaikista nuorimmat ja heikoimmat. Jo toisena päivänä he olivat saaneet kurssin oppilaat valtaansa.
Minä maalaispoikana, ikänsä raskaissa töissä olleena, vain katselin ihmetellen tätä menoa. Osittain jopa pelkäsin.
Kolmantena päivänä luin sarjakuvalehteä sängyssäni, kun nämä kaksi poikaa tulivat eteeni nyppimää lehteä pois kädestäni. Kestin sitä tovin, mutta sitten hyppäsin ylös sängystä ja ojensin oikean käteni toisen pojan paitaan lujalla otteella.
Allani ei ollutkaan kovis, vaikka niin olin luullut. Hän oli heikko kuin mikä, ei edes puolustautunut. Hänen kaverikin katsoin pelokkain silmin taustalla.
Pidin heille puheen siitä, että tarkkailen heitä koko kurssin ajan mitä he tekevät muille kurssilaisille. Muutaman kerran he yrittivät jatkaa muitten kiusaamista, mutta katseellani sain heidät luopumaan aikeesta.
Selvennyksesi vielä, että kukaan kurssilainen ei tietänyt minun ja kiusaajien välisestä asiasta. Rauha vain laskeutui - jostain ihmeellisestä syystä...


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 4.3.2005 15:03 
Hienoa, että tällainen foorumikin on nyt perustettu. Olen 21-vuotias nuori mies ja änkyttänyt n. kolmevuotiaasta asti. En viitsi tähän koko elämäntarinaani kirjoittaa, vaan yritän pysyn otsikon alla.

Kävin 18-vuotiaana kutsunnoissa niin kuin muutkin, ja sain A:n paperit. Kutsuntoja edeltäneessä terveystarkastuksessa sain muistaakseni B:n paperit. Syynä ei ollut änkytys vaan lättäjalat. Kutsuntojen pikaisessa tarkastuksessa niitä ei kuitenkaan pidetty niin pahoina, marssiminen kuulemma sujuisi niilläkin. Otin sitten siellä puheeksi änkytykseni. En muista puhuneeni mitään vapautuksesta, tosin ehkä sitä jollain tasolla salaa toivoinkin. Kutsuntojen terveydenhoitaja ei kuitenkaan pitänyt ongelmaani kovinkaan pahana, jutteli aiheesta jotain (kai että kyllä ne siellä osaavat huomioida tämänkaltaisetkin asiat tjsp.). Sittemmin olen hakenut armeijasta kahdesti lykkäystä, opiskelujen vuoksi. Saatan astua palvelukseen 1-2 vuoden kuluttua tai sitten myöhemmin.

Änkytykseni on välillä hieman paremmalla tolalla, välillä taas todella vaikeaa. Mietoa lääkettä olen siihen käyttänyt reilun vuoden verran, tosin äärimmäisen epäsäännöllisesti. Lääke auttaa, mutta vain niin, että yleensä se nostaa puheen tason vain siihen, mitä se parhaimmillaan on lääkkeettäkin.

Asepalvelus minun on tarkoitus suorittaa puolessa vuodessa. Siihen, etten halua aliupseerikouluun, luulen muiden syiden vaikuttavan hieman änkytystä enemmän. Edessä oleva puolen vuoden "rääkki" ei kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa jaksa stressata. Olen aina suhtautunut änkytykseeni tavallaan neutraalisti. Pääosin olen myös välttynyt kiusaamiselta. Ala-asteella tuli joskus jotain heittoja, mutta niillä ei jaksanut vaivata päätään. Yläasteella, kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla rinnakkaisluokan pojat päättivät aina välillä melkein keskittää voimansa kiusaamiseeni. Keksivät "lempinimenkin". Se ei kuitenkaan koskaan äitynyt mitenkään erikoisen vakavaksi, eikä fyysiselle asteelle, olkoonkin että henkinen pahoinpitely voi olla fyysistäkin rankempaa.

Onkohan armeijassa suhtautuminen änkyttäjiin ja puhevikaisiin muuttunut, kun ennen annettiin useimmiten vapautus (?) änkyttäjälle, ja nykyään he suorittavat palveluksen normaaliin tapaan (tai ainakin minun kohdallani niin ilmeisesti käy)? Erityisesti viime aikoina on tuo vapautuksen hakeminen, joillain keinoilla hankkiminen käynyt mielessä. Sitä en voi kuitenkaan sivuuttaa, että opiskelukavereiden ym. "semi-läheisten" suhtautuminen asiaan mietityttää. Jos lähden vaikkapa tammikuussa armeijaan, ja palaankin heti kohta takaisin. Toisaalta opiskelukaverit ovat suhtautuneet mainiosti änkytykseeni, tosin siitä ei (tietenkään?) ole keskusteltu, he ovat vain huomanneet vaivani, ja jaksaneet kuunnella jokaisen juttuni niinkuin asiaan kuuluu.

PS. Olen hyvin vähän tutkinut änkytystä internetin välityksellä. Kuitenkin pikaisella silmäyksellä naisia näyttäisi olevan enemmän kuin luulin. Hmm... enpä keksi tähän hätään siitä mitään huomionarvoista analyysiä... tulipahan vaan kirjoitettua... :roll:


Ylös
  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 7.3.2005 18:03 
Minua ei ole työpaikoilla kiusattu. Ei työharjoittelupaikoissa, joita on ollut tähän mennessä 5kpl, eikä nyt varsinaisessa työpaikassanikaan. Monet ovat kyllä katselleet pitkään ja hymyilleet vähän vinosti.

Työpaikallani en ole kertonut änkytyksestäni. Eikä änkytys työhöni kovin paljon vaikutakaan, koskapa en ole ammatissa jossa ei tarvitse paljonkaan puhua. Monet eivät varmasti edes tiedä että änkytän, saattavat vain ihmetellä kun pidän toisinaan taukoja puhuessani ym.


Ylös
  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 7.3.2005 18:03 
Poissa

Liittynyt: 25.1.2005 18:01
Viestit: 8
Paikkakunta: tampere
edellinen olin minä.. unohdin kirjautua.. :oops:


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 29.3.2005 22:03 
Poissa

Liittynyt: 3.3.2005 01:03
Viestit: 1
Paikkakunta: Kauniainen
Kävin armeijan 94-95 Uudenmaan Prikaatissa, eikä änkytys oikeastaan vakuttanut mitenkään asepalvelukseen. Änkytin silloin tällöin, mutta ei kukaan oikeastaan sitä sen enemmän kommentoinut, ja en usko että se vaikutti mihinkään. Mutta sen muistan, että kerran alokasaikana kun olin lähdössä sotilaskotiin ja piti sotilaallisesti ilmoittautua päivystäjälle (alik.), niin änkytin. Se huomasi tämän, ja veikkaan että sen takia pääsin "läpi". Melkein kaikki joutui ilmoittautumaan ainakin kaksi kertaa ennenkuin ne onnistui ilmoittautumaan "sotilaallisesti" ja kaikki napit ja puntit oli ok, jne, jne, jne... Veikkaan että änkytykseni takia, se oli vähän varovaisempi :-)

Muuten veikkaan että siinä organisaatiossa tällaiset pienet viat tuskin on esteenä. (Omien havaintojeni perusteella sanoisin että, mitä enemmän vikoja, sen enemmän alokkaassa on upseeriainesta... :-))

Voikaa hyvin,
Tofi

_________________
Our problems are man-made, therefore they may be solved by man. No problem of human destiny is beyond human beings.
-John F. Kennedy


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: Intti ym.
ViestiLähetetty: 17.7.2005 02:07 
Poissa

Liittynyt: 17.7.2005 02:07
Viestit: 20
Paikkakunta: Jänkhä
Enpä ole tännekkään foorumille aiemmin eksynyt ja oli mukava että tämä löytyi ja pääsee lueskelemaan muiden juttuja ja kertomaan omia kokemuksi.

Eli aiheeseen. Itse kävin intin Parolassa II/96 saapumiserässä ja se jäi 240 päivän mittaiseksi. Itsellä ei änkytys ollut kovin paha vielä siihen aikaa (olin silloin 17v) enkä maininnut sitä silloin lääkärintarkastuksessa ja vapaaehtoisena kun menin niin empä ole koskaan saanut kokea kutsuntoja edes. Enivei muuten ei ollut intin kanssa juurikaan ongelmia änkytyksen suhteen mutta en ole koskaan tykännyt olla jossain joukkojen edessä ja antaa komentoja suurille joukoille. Kyllähän se selvisi monille inttikavereille aika nopeasti että sanat tulee välillä pätkittäin, mutta muistaakseen en kokenut sen tiimoilta kiusaamista ollenkaan.

Mun mielestä ei sitä inttiä kannata sen änkyttämisen takia passata, ellei se ole todella paha. Ja jos sit myöhemmin intissä tuntuu ettei siellä olosta tule mitään niin kyllä sieltä pois pääsee, ei se mikään vankila ole.

Parhainmillaan sielä voi kokea ja varmasti kokeekin unohtumattomia elämyksiä ja tulee uusia tuttavuuksia... nopeasti niiden kanssa tutustuu ja sitä myötä varmasti puhekkin luonnistuu helpommin... ainakin omien kokemusten perusteella.

_________________
Hiljaa hyvä tulee...

cob@phnet.fi


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 31 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
POWERED_BY
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com