Sujuvamman elämän puolesta
Suomen änkytysyhdistys ry on etujärjestö ja yhteisö kaikille änkyttäville ihmisille sekä heille, joita änkytys tavalla toi toisella koskettaa esimerkiksi perhesuhteiden, ystävyyssuhteiden tai työn kautta.
Sivuiltamme löydät ajankohtaista tietoa änkytyksestä, änkyttävien ihmisten kokemuksia ja vinkkejä änkytyksen kanssa elämiseen sekä tietoa yhdistyksemme toiminnasta.
Tulevat tapahtumat
Blogi
Hetken helpotukseen tarttumisesta kohti itsensä hyväksymistä
Olen ollut koko ikäni piiloänkyttäjä. Änkyttämisen peittämispyrkimykset ovat johtaneet elämäni aikana moninaisiin väärinymmärretyksi tulemisiin. Piiloänkyttäjänä olen pyrkinyt aktiivisesti puhumaan siten, että kukaan ei vain saisi tietää puheentuoton vaikeuksistani....
Ajankohtaista
Pohjoismaiden seminaari 2022 Suomessa!
Pohjoismainen seminaari tulossa Suomeen syksyllä 2022! Ilmoittautumisohjeista ja matkustussuunnitelmista tullaan tiedottamaan näkyvästi sivuillamme ensi vuoden aikana. Pohjoismaisia änkytysseminaareja järjestetään vuosittain, ja ne sijoittuvat vuoron perään kuhunkin...
SÄYn Discord-yhteisö on nyt auki
SÄYn yhteisö Discordissa on nyt avoin keskustelulle! Discord on palvelu, jossa yhdelle palvelimelle saa rakennettua erillisiä kanavia eri keskusteluaiheineen. Sovellus toimii sekä tietokoneella että puhelimella. Selkeimmän käyttäjäkokemuksen saa kuitenkin...
Kevätkokouksen siirto syksylle
SÄYn hallitus on päättänyt siirtää kevätkokouksen syyskuulle koronavirusepidemian vuoksi. Siirtäminen on mahdollista väliakaisen lain nojalla (https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210375). Lähetämme kutsun kokoukseen yhdistyksen jäsenille joko sähköpostitse tai...
Podcast änkytyksestä ja kieltenoppimisesta
Jos haluat kuulla, millä keinoilla muun muassa Keniassa ja Etiopiassa työskennellyt yleislääketieteen erikoislääkäri Jukka Harjuja on oppinut vieraita kieliä ja miten änkytys on vaikuttanut niiden oppimiseen, sukella puoleksi tunniksi Verba volantin Puskatohtori...
SÄYn kurssitoiminta
SÄY on järjestänyt STEAn avustuksilla vertaistuellisia sopeutumisvalmennuskursseja änkyttäville henkilöille ja heidän läheisilleen useiden vuosien ajan. Tilanne on kuitenkin muuttunut, ja vastaavanlaisia kursseja ei enää voida järjestää vuoden 2021 jälkeen. SÄYn...

Et ole yksin.
Noin yksi prosentti väestöstä änkyttää, joten meitä on monta. Yhdistyksestämme löydät meistä osan ja jos et ole jo jäsen, toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osaksi änkytysyhteisöämme.