Änkytys nuoruudessa

 

Änkytys arjessa

Nuoruusvuodet ovat kaikille haastavaa ja jännittävää aikaa. Minäkuva kehittyy ja muuttuu, aikuiseksi kasvamiseen liittyy paljon epävarmuutta itsestä ja pelkoa siitä, että jos ei kelpaakaan. Sosiaalinen ympäristö vaihtuu sekä yläkouluun että toisen vaiheen opiskelupaikkaan siirryttäessä, joten edessä on useisiin uusiin ihmisiin tutustumista ja matka oman paikkansa ja roolinsa löytämiseen eri yhteyksissä. Tässä kaikessa puheella on merkittävä rooli, joten änkytykseen liittyvät pelot ja muut negatiiviset tunteet ovat erittäin ymmärrettäviä.

Nuoruuden änkytyskokemuksiin vaikuttavat kuitenkin monet eri tekijät: myönteiset vuorovaikutuskokemukset, kotoa ja ystäviltä saatu tuen määrä, temperamenttipiirteet, mahdollinen ammatillinen tuki (kuten puheterapia), mielikuvat itsestä puhujana, änkytykseen liittyvien kielteisten tunteiden määrä, mahdolliset kiusaamiskokemukset sekä änkytyksen laatu. Jos ei ole tavannut toisia änkyttäjiä, voi helposti kuvitella olevansa ainoa koko maailmassa ja erilainen kuin muut. Änkytykseen liittyviä tunteita voi olla myös vaikeaa sanottaa muille tai asiasta ei välttämättä halua puhua muille ollenkaan.

Minulle nuoruudessa tärkein selviytymiskeino oli piilottaa änkytys ja olla käsittelemättä siihen liittyviä häpeän tunteita. Jännitin paljon, että jäisin änkytyksestä kiinni tai joku epäilisi minun olevan änkyttäjä, joten pakotin itseni harrastamaan teatteria ja osallistumaan lukiossa puheilmaisun tunneille. Näistä toki oli itselleni myös hyötyä, koska rakastan olla esillä, eli siinä mielessä tulevaisuutta ajatellen ne olivat oikeita valintoja.”

Tyypillisesti koulumaailmassa jännittäviä tilanteita ovat itsensä esittely isommalle ryhmälle, tunnilla vastaaminen ja esitelmien pitäminen. Koulun ulkopuolella erityisen vaikeaksi usein koetaan ihastukselle puhuminen sekä erilaisiin tapahtumiin osallistuminen. Mitä muut ajattelevat, jos en saa sanottua nimeäni heti? Voiko joku ihastua minuun, vaikka änkytän? Änkytys voi mietityttää myös jatkokoulutusta ja ammattia valitessa. Olisiko helpompaa valita ammatti, jossa ei tarvitse puhua niin paljon tai ainakaan vastata usein puhelimeen? Voiko lääkäri tai opettaja änkyttää?

Oman nimen sanominen on minulle vaikeaa ja siksi kaikki tilanteet, missä se piti sanoa, olivat nuorena jännittäviä. Uusien harrastusten aloittaminen, yliopistolla jokaisen uuden kurssin aloitus, opiskelijabileet… Jotain jäi sen vuoksi tekemättä ja kokemattakin, mutta onneksi en kaikessa antanut pelolle periksi.”
Nuorena ei haluaisi erottua porukasta varsinkaan tällä tavoin. Kielten tunnit olivat ahdistavia, koska niissä piti yleensä puhua. Yläasteemme oli todella iso ja vieraiden oppilaiden kanssa en useinkaan uskaltanut puhua.”
Esittäytyminen harrastuksissa/koulussa oli vaikeaa. Lukiossa kaikki oppilaat olivat uusia/tuntemattomia, jolloin en uskaltanut enää vastata tunneilla tai pitää yhtään esitelmää. Lukioiässä olin todella ahdistunut ja häpeissäni änkytyksestäni, koska en halunnut erottua tällä tavalla uudessa koulussa.”

Vaikka haastavia tilanteita voi olla paljonkin, niistä on mahdollista selvitä. Jos koulutunneilla puhuminen tuntuu vaikealta, änkytyksestä kannattaa kertoa opettajille ja keskustella siitä, miten änkytyksen kanssa tulisi parhaiten koulumaailmassa toimeen. Monet asiat ovat varmasti sovittavissa, kuten se, ettei ryhmässä lueta vuorotellen ääneen tai ettei opettaja kysele yllättäen vastauksia. Lisäksi moni sujuvakin jännittää esiintymistä, joten aiheesta voisi puhua neutraalisti koko luokan kanssa ja miettiä, miten esiintymiskokemusta voisi kartuttaa kaikille mahdollisimman mukavin keinoin. Voisiko esitelmän pitää paikaltaan? Voisiko esitelmän pitää pienemmälle porukalle? Tai olisiko jossain aineessa mahdollista jopa pitää esitelmä änkytyksestä, jolloin koko ryhmä saisi tietää mistä siinä on kyse?

Kiusaamiseen ja naureskeluun pitäisi koulussa olla nollatoleranssi. Jos koulussa tuntuu vaikealta, olisiko mahdollista löytää jokin itselle mieluisa harrastus, jota kautta voisi myös tutustua uusiin ihmisiin muualla kuin kouluympäristössä? Joillakin nuorilla on sometili, jossa he kertovat änkytyksestään avoimesti. Voisiko tällaisten julkaisujen jakaminen tai omasta änkytyksestä kertominen auttaa oloa?

Jos änkytyksestä ei halua puhua ollenkaan, on vanhempien tehtävä silti seurata, kuinka oma lapsi tämän asian kanssa pärjää. Painostaminen ei auta, mutta ehkä asiasta voisi olla helpompi puhua toiselle aikuiselle. Apua voi myös saada puheterapian tai vertaistuen kautta. Kaikki nuoruuden kipuilut tuskin johtuvat myöskään pelkästä änkytyksestä, joten änkyttävän nuorten läheisten ei kannata tehdä änkytyksestä kaiken keskipistettä.

Moni nuori kokee itsensä erilaiseksi änkytyksensä vuoksi, ja tähän yksi apu on tavata toisia änkyttäjiä. Vertaistukea on saatavilla yhdistyksen nuorten toiminnan kautta, ja nuoret ovat totta kai tervetulleita myös valtakunnallisiin tapaamisiin sekä puhekerhoihin. Myös nuorten vanhemmat voivat osallistua esimerkiksi änkyttävien lasten vanhemmille suunnattuihin etätapaamisiin.

Änkytyksen kuntoutusmenetelmät nuorilla

Nuorilla käytetään puheterapiassa suorana kuntoutusmenetelmänä änkytyksen muuntelua. Tällä pyritään änkytyksen tiedostamiseen ja sen hallitsemiseen sekä tunnetasolla että puheessa. Erilaisten muuntelutekniikoihin perustuvien harjoitteiden avulla pyritään tekemään änkytyksestä rennompaa ja kevyempää. Tärkeänä osana on työstää omaa suhtautumista puheeseen sekä tapaa reagoida änkytykseen. Sekundäärioireiden väheneminen helpottaa yleensä myös änkytyksen laatua, sillä negatiivisista ajatuksista ja puhetilanteiden välttelystä tulee helposti noidankehä.

Vinkkejä elämään änkytyksen kanssa

Alle on kerätty änkyttäjien vinkkejä kaikille nuorille änkyttäjille ja heidän läheisilleen. Tärkeää on muistaa, että nuoruus on yksi vaihe elämässä ja sen jälkeen tulee uusia vaiheita – myös änkytyksen suhteen.

Olen Samu 15v ja olen änkyttänyt noin 3-vuotiaasta asti. Tiedän, että monia on kiusattu ja kiusataan änkytyksen takia, vaikka änkytys ei ole vika vaan ominaisuus. Minua ei ole onneksi koskaan kiusattu. En ole myöskään kärsinyt änkytykseni takia vaan puhunut rohkeasti. Kävin puheterapiassa, mutta eniten apua olen saanut siitä, että läheiseni ovat suhtautuneet änkytykseeni nimenomaan ominaisuutena, joka tekee minusta minun ja ovat antaneet minun puhua rauhassa, omaan tahtiini. Olen pitänyt esitelmiä koulussa ja jos puhe alkaa takuta, hidastan puhettani tai vaihdan vaikean sanan toiseen helpompaan. Osaan myös nauraa änkytykselleni, kun esimerkiksi ha-äänne muuttu ha-ha-haaksi.

Jos voit, älä välitä kiusaamisesta. Kerro rohkeasti kavereillesi, opettajillesi jne, että änkytät ja tarvitset joskus muita enemmän aikaa saadaksesi asiasi sanottua. Joskus, kun keskittyy liikaa puheen sujuvuuteen tai sujumattomuuteen, meinaa unohtaa hengitttää – muista hengittää!

Luulin pitkään, että olin maailmassa ainoa, joka änkyttää. En ole etkä ole sinäkään. Meitä on paljon. Tapasin vasta 7. luokalla ensimmäistä kertaa toisen änkyttäjän ja fiilis oli helpottunut, iloinen ja hämmästynyt. Minusta lasten ja nuorten on tärkeä tietää, että he eivät ole ainoita änkyttäjiä maailmassa.

Tsemppiä!”

Nuoren kannattaa tavata muita änkyttäviä nuoria: näkee että ei ole ainoa änkyttävä maailmassa ja voi saada uusia ystäviä ja itsevarmuutta. Nuoren kannattaa myös puhua änkytykseen liittyvistä tunteistaan jollekin turvalliselle aikuiselle. Läheisen on tärkeää kuunnella, yrittää ymmärtää nuorta ja olla hänelle läsnä.”

Yritä keskustella avoimesti kavereiden, ystävien ja perheen kanssa miten haluat heidän sinuun suhtautuvan. Tarvittaessa pyydä apua esim. puheterapeutilta tai änkytysyhdistyksen vertaistuesta miten muut voisivat sinua auttaa parhaiten. Mikäli haluat selviytyä sosiaalisista tilanteista hyvin, niin suosittelen käyttämään aikaa oman puhumisen kehittämiseen.”
Haluaisin änkytyksen ja muiden valtavirrasta poikkeavien ominaisuuksien olevan kaikkien mielestä normaaleja ja hyväksyttäviä. Jos näin olisi, ei tarvitsisi antaa kenellekään vinkkejä tai neuvoja. Itse koin olevani todella erilainen kuin toiset ja häpesin kovasti änkytystäni ja itseäni. Toivoisin, että nuori uskaltaisi puhua änkytyksestään edes läheistensä kanssa avoimesti. Änkyttävän nuoren vanhemmille toivoisin kärsivällisyyttä ja rohkeutta puhua asioista riittävästi – kuitenkaan tungettelematta liikaa. Tässäkin korostaisin vertaistuen merkitystä ja sen aloittamista jo nuoremmalla iällä – näin nuori saisi jo lapsesta alkaen kokemuksen siitä, ettei ole ainut ja ettei änkytys ole mitään mitä hävetä. Toisaalta on tärkeää myös muistaa, että jokainen painii omien asioiden ja huoliensa kanssa – änkytys ei ole ainut tällainen asia.”

Pin It on Pinterest