Änkytys ja kuulluksi tuleminen

mennessä | loka 10, 2020

Tänään vietämme Maailman mielenterveyspäivää. Tämän vuoden teemana on kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen. Se, miten tulemme sosiaalisissa tilanteissa kohdatuksi, vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiimme.

Jos änkytät, voit varmasti ainakin jollakin tasolla samaistua siihen, miltä tuntuu, kun et tulekaan kuulluksi tai kohdatuksi haluamallasi tavalla änkytyksen takia. Jos et änkytä, nyt voi olla hyvä hetki miettiä sitä, että miltä tuntuisi, jos tietäisit täsmälleen mitä haluat sanoa, mutta sanat eivät vain suostu tulemaan suustasi sujuvasti ja et ssssssaaaaaakaaaan he-he-he-he-helposti sa-sa-sa-sa-sa-sa-sanotuksi mmmmmmmmmitä h———————haluat.

Suurin ongelma ei kuitenkaan ole puheessa kuuluva sujumattomuus, vaikka änkytys voikin tuntua myös fyysisesti raskaalta (esimerkiksi hengittäminen voi vaikeutua, suun seudun lihakset kipeytyä ja mahdolliset myötäliikkeet tuntua epämukavilta – oikeastaan puheen ollessa sujumatonta koko olo voi olla fyysisesti epämukava). On tottakai raskasta myös huomata puhuvansa eri tavalla kuin sujuvat puhujat, mutta suurin ongelma on omasta mielestäni kuitenkin se, miten minut ja minun tapani puhua kohdataan. Kun puheeni jää jumiin, arvaillaanko puolestani mitä haluan sanoa? Kääntääkö kuulija katseensa pois? Puhuuko kuulija päälle? Naurahtaako hän? Tai matkiiko? Suhtautuuko minuun, kuin henkilöön, jolle täytyy jatkossa sanoa jokainen sana vahvasti artikuloiden ja niin selkeästi, että varmasti ymmärrän mistä on kyse (aivan kuin puheen sujumattomuus johtuisi siitä, että ymmärryksessäni on haasteita)? Vai antaako kuulija minulle tilaa ja aikaa puhua minun tavallani, odottaen että saan sanottavani sanottua ja tehden näin oman osuutensa siinä, että meidän välisessämme sosiaalisessa kanssakäymisessä on turvallista olla?

Valitettavasti todella moni meistä änkyttäjistä on törmännyt sellaisiin tilanteisiin, jossa puheen sujumattomuutta ei ole otettu jälkimmäisellä tavalla vastaan, vaan sosiaalisesta kanssakäymisestä on jäänyt itselle huono mieli ja tunne siitä, että minussa on jotain vikaa ja väärin, koska änkytän. Nämä kielteisiksi koetut vuorovaikutustilanteet ovat merkittävä syy siihen, miksi änkytykseen alkaa liittyä kielteisiä tunteita: ahdistusta, häpeää, pelkoa puhetilanteista. Koska kukaan ei ehdoin tahdoin halua tuntea oloaan ahdistuneeksi, on luonnollista, että yksi ratkaisu on vetäytyä itselle pelkoa ja ahdistusta tuottavista puhetilanteista.

Useiden tutkimusten mukaan änkyttävillä henkilöillä esiintyy keskivertoväestöä enemmän yleistynyttä ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja masennusta (esim. Stein et al. Social phobia in adults with stuttering. 1996; Menzies et al. Anxiety and stuttering: Exploring a complex relationship. 1999; Smith et al. Anxiety of children and adolescents who stutter: A review. 2014; Vandana, V.P. Perspectives on Stuttering and Social Anxiety. 2014). Tämä ei liene yllätys, kun miettii sitä, miten puheen sujumattomuuden kanssa voi olla haasteellista tulla kohdatuksi niin, että hyvinvointimme ja positiivinen käsityksemme itsestämme vahvistuisi.

On varmasti monia syitä, joiden takia kuulija voi reagoida änkytykseen aiemmin mainituilla, helposti negatiiviseksi tulkittavilla tavoilla. Tietämättömyys on yksi suurimmista haasteista. Jos ei tiedä mitä änkytys tarkoittaa, ei välttämättä ymmärrä tilannetta, ja saattaa naurahtaa tai kääntää katseensa pois hämmentyneenä toisen tavasta puhua. Esimerkiksi itse saatan puhua hyvinkin sujuvasti pitkät pätkät, kunnes joku kysyy esimerkiksi lapseni nimeä tai ikää. En sinänsä ihmettele, että kuulijan reaktio voi olla todella hämmentynyt, että miksen minä nyt osaa tuollaiseen vastata saman tien? Puheen sujumattomuus saattaa kuulijalle kuulostaa siltä, ettei puhuja vain tiedä mitä aikoo sanoa, jolloin on sinänsä melko luontevaa avuliaasti arvailla sanoja puhujan puolesta. Toisaalta jotkut ihmiset eivät ehkä hallitse riittäviä sosiaalisia kanssakäymistaitoja tai selvästi kuultavan tai näkyvän erilaisuuden ymmärtäminen on heille haasteellista (syystä tai toisesta). Olivat syyt mitkä tahansa, mielestäni jokaisella meistä kuulijana on oma vastuumme sosiaalisissa kanssakäymistilanteissa. Meistä jokainen voi luoda omalta osaltaan sellaisen sosiaalisen kanssakäymisen tilan, jossa on turvallista olla ja tulee hyväksytyksi sellaisena kuin on. Jos kykenemme tähän, ei puhujan puheen sujumattomuudella tai sujuvuudella ole merkitystä. Jos kykenemme tähän, voimme kohdata toiset arvostavasti ja aidosti. Voimme myös itse tulla kohdatuksi samalla tavoin.

 

Laura Raerinne
Suomen änkytysyhdistys ry:n pj

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Pin It on Pinterest