Ensimmäinen leirini

mennessä | maalis 13, 2021

Viikon mittainen Erasmus+ leiri Youth Exchange for Young People Who Stutter on suunnattu 18–30-vuotiaille nuorille änkyttäville henkilöille. Tämä kansainvälinen projekti on toteutunut useana vuonna ja useassa eri maassa. Erasmus+ on EU:n koulutus-, nuoriso- ja urheilualan rahoitusohjelma, jossa tuetaan monien organisoiden yhteistyötä Euroopassa.

Toistaiseksi viimeisin leiri järjestettiin Alankomaissa elokuussa 2019. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun menin leirille. Olin hermostunut, sillä en tiennyt, mitä odottaa tästä kokemuksesta. Olin kuullut leireistä puheterapiassa, käydessäni yläastetta, mutta monista eri syistä en aiemmin hakenut leirille. Perheeni ei aina ollut tukemassa minua änkytykseni suhteen ja monet perheenjäsenet eivät oikein ymmärtäneet asiaa, minkä vuoksi en saanut kannustusta lähteä leirille monien vuosien aikana.

Hain leirille lopulta 24-vuotiaana, sillä henkisesti olin uuvuksissa. En tuntenut ketään toista änkyttävää henkilöä ympärilläni. Monet ihmiset lähelläni eivät voineet ymmärtää, miltä minusta tuntui päivittäin änkytykseni kanssa – varsinkaan eri kausien aikana. Änkytykseni on kausittaista, tarkoittaen että se on huomattavasti voimakkaampaa tai huomaamatonta eri aikoina. Piilo-änkytyksen kausina monet ihmiset eivät välttämättä ymmärrä änkytyksen olevan läsnä, kun se ei ole visuaalisesti huomattavissa.

Änkytyksessä on haasteena se, että jokainen ihminen on änkyttänyt jollain tasolla, mutta jokainen ihminen ei ole änkyttäjä. Tämä aiheuttaa sen, että monet ihmiset luulevat ymmärtävänsä kaiken aiheesta, ja antavansa hyvää neuvoa. Todellisuudessa annettu palaute voi olla loukkaavaa. Ympärilläni oli ihmisiä, jotka antoivat usein ’’auttavaisia’’ kommentteja, mutta todellisuudessa ne saivat änkytykseni tuntumaan pahemmalta. Heidän mielestään he olivat tekemässä hyvää, mutta todellisuudessa se oli kiusaamista. Änkytys on noidankehä: mitä enemmän yrität, sen vaikeampaa puheen tuottaminen on, joten kyse ei ole siitä, etteivät änkyttäjät yritä, vaan se on asia, jota emme voi kontrolloida.

 

Nuorena naisena usein tuntuu eristävältä olla änkyttäjä, sillä esikuva, joka tulee mieleen änkyttävästä henkilöstä, on vanhempi mies. En ikinä nähnyt ympärilläni tai kuullut muista änkyttäjänaisista, minkä vuoksi tunsin enemmän yksinäisyyttä. En uskaltanut hakea tai mennä mihinkään änkytystapahtumiin tai ohjelmiin Suomessa, sillä en uskonut siellä olevan samanikäisiä henkilöitä. Tämä oli yksi syistä, miksi päätin hakea leirille, sillä se oli suunnattu juuri nuorille.

Matkallani onnistuin tapaamaan aivan ihania ja ymmärtäväisiä ihmisiä. En ollut ennen kokenut samanlaista tilannetta, jossa pystyin änkyttämään 10 minuuttia ilman hosumista ja ihmiset katsoivat minua silti silmiin.

Leirin aikana tuli monia tunteita esille. Oli omituista olla sellaisten ihmisten ympärillä, jotka ymmärsivät tuntemuksesi juuri sellaisena kuin se oli. En ikinä uskonut, että voisi olla mukava olo samalla kun änkytin. Leirin aikana huomasin, että minulla oli ikään kuin seinä, jota pidin yllä arkielämässä opittujen koetuksien vuoksi. Suurimman osan elämästäni olen joutunut hyväksymään asioita, joita en oikeasti halunnut – vain sen vuoksi, että oli käytännöllisempää ja helpompaa ottaa se, minkä sanoin nopeasti, kuin mitä oikeasti halusin sanoa.

Leirin aikana oli vapaan aiheen puheiltoja, jolloin pystyimme pitämään puheen mistä vain. Nämä olivat minulle leirin tärkeimpiä muistoja. Näiden puheiden aikana kuulimme eri maista ja kulttuureista tulleiden henkilöiden kokemuksia, tarinoita ja tragedioita. Samankaltaisia olimme kaikki kokeneet jossain vaiheessa elämäämme änkytyksen vuoksi. Se oli uutta. En ollut ikinä ollut tilassa tai edes samassa huoneessa muiden änkyttäjien kanssa, mutta tässä minä olin itkemässä ventovieraiden kanssa. Meidän yhteiset kertomuksemme lähensivät meitä niin paljon, että yhden viikon aikana tuntui, että olin saanut elämänpituisia ystäviä. Oli hämmäs-tyttävää, kuinka änkytyskokemuksemme lähensi meitä niin nopeasti.

Hymyilimme onnet, nauroimme kokemukset ja itkimme surumme yhdessä. En uskonut siihen voimaan, miltä tuntuu löytää oma heimo ihmisiä, joilla on sama elämänkokemus kuin minulla.

Oli vaikeata lähteä pois leiriltä takaisin arkielämään, sillä minulla ei ole samanlaista tuki-verkostoa kotona, mutta leiri antoi minulle ystäviä ja työkalut löytää omat voimani jaksamiseen änkytyksen kanssa. Suomessa aika usein tuntuu siltä, että emme puhu tunteistamme. Pidämme kaiken tuskan sisällä ja usein jäämme yksin sen vuoksi. Leirillä oli ihmisiä kaikkialta Eurooppaa, jotka olivat hyväksyväisiä ja avoimia. Tämä auttoi näkemään, että yksin ei tarvitse olla. Aina ei tarvitse jäädä yksin ja nielemään kaiken pahuuden mikä tulee sydämeen, saa ilmaista itseä sekä pyytää apua. Leirille meno opetti minulle, että vaikka änkytyksen kanssa eläminen tuo omat haasteensa, se voi myös tuoda hyviä asioita, kuten iloa löytää oma tukiverkostosi.

 Liana Hossain

Artikkeli on alunperin julkaistu vuonna 2019 jäsenlehti Puheen vuorossa.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Pin It on Pinterest